keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

ONNI VAI EI?


Oma koti kullan kallis – mikä on onnea ja kullan kallista?

Onko sitä enää tänään – osaammeko antaa arvon omalle kodille?

Näin kesän alkaessa moni miettii paikkakunnan vaihtoa, kodin myyntiä ja uuden ostoa. Maltanko luopua vanhasta ja rakentaa uutta tulevaisuutta uuteen kotiin, mahdollisesti myös uudelle paikkakunnalle? Sen myötä on etsittävä uusi kaveripiiri lähistöltä, saa uudet naapurit, aloittaa uuden työn ja kaupan päälle tulee uudet työkaverit.

Nämä ovat isoja muutoksia. Jo yksistään muutto ihmisen elämässä on suurimpiä ihmisen stressitekijöitä. Siihen vielä lisättynä paikkakunnan vaihto, työpaikan vaihto ja lähinaapureista tai -ystävistä luopuminen ovat isoja askeleita. Jotkut askeleet ovat niin isoja, ettei niitä pysty enää koskaan paikkaamaan.

Jos tähän kaikkeen liittyy vielä ero puolisosta tai avopuolisosta, elämänmuutos on todellakin iso. Toisen kuolema tai lähtö on iso stressitekijä ja elämän arki muuttuu täysin. On aloitettava kaikki alusta, puhtaalta pöydältä ja rakennettava oma elämä aivan uudestaan.

Elämä tuo tullessaan kuitenkin yllätyksiä – myös positiivisia.
Kun uusi koti, uusi paikkakunta, uusi työ ja uudet ystävät pääsevät elämääsi, huomaat, että Elämä voittaa – sittenkin. Ihminen on luotu jaksamaan. Elämä on luotu kantamaan.


Elämä on muutosta – mutta ihminen kestää muutoksen.


ESIMIEHEN HENKINEN KULISSI

Monesti mietitään, miten esimiehen pokka pitää ja pinna kestää. Esimiehenä oleminen on taitolaji, joka ei sovi kaikille. Esimiehen on ...